Emmi nieleskeli järkyttyneenä ja puristi lasta tiukemmin sylissään. Oviaukkoon nojaileva mies oli yhtä komea kuin silloin aikanaan ja nainen tiedosti tuskallisesti oman, huonompaan suuntaan muuttuneen ulkonäkönsä. Hän puraisi huultaan ja mietti kuumeisesti jotakin fiksua sanottavaa, mutta pään sisällä takoi edelleen moukari murskaten viimeisetkin järkevät sanat.

Mies harppoi Emmin ohitse mutisten jotain aamuvellistä lapselle. Keittiöön laskeutui jäätävä hiljaisuus, jonka rikkoi välillä vain astioiden kolina. Emmi tunsi paniikkikohtauksen olevan lähellä ja keskittyi hengittelemään syvään sekä rauhallisesti. Hän suoristi selkänsä edelleen ymmällään asioiden saamasta käänteestä, mutta totesi, että jomman kumman on kuitenkin avattava keskustelu ennen pitkää. Lapsi oli saanut mehunsa juotua ja ojensi pulloa Emmille. Nainen leperteli hetken lapselle ennen kuin rohkaisi mielensä ja ääni väreillen tarjosi tyhjää tuttipulloa miehelle. Mark nappasi sen sanaa sanomatta saaden Emmin tuntemaan olonsa entistä tukalammaksi.

Lopulta Mark sai vellin valmiiksi ja avasi sen verran sanaista arkkuaan, että käski naisen nostaa lapsi syöttötuoliin. Emmi totteli hiukan harmistuneena, sillä ei oikein tiennyt miten olisi käsiään sen jälkeen pitänyt. Mieli olisi tehnyt hermostuksissaan rummuttaa sormillaan pöytää, mutta hän sai hillittyä itsensä ja laski kädet syliinsä. Hän katseli hetken lasta syöttävää miestä ristiriitaisin tuntein. Kuin varkain huulilta livahti, että poika on kovin suloinen sekä muutama kysymys lapsesta. Mark vastaili aluksi ärähdellen, mutta vähitellen hänen sävynsä pehmeni normaaliksi.

Lapsen syötyä mies vilkaisi häntä jo hiukan hymyillen ja pyysi, että Emmi katsoisi sen aikaa Larin perään, että hän saisi käydä suihkussa sekä vaihtaa vaatteita, kun kerran poika ei tuntunut vierastavan. Mark nosti pojan naisen syliin hipaisten samalla vahingossa Emmin käsivartta. Nainen tunsi tutun säväyksen kulkevan lävitseen, mutta hallitsi itsensä ja tyytyi vain suomaan aran hymyn miehelle.

Mark ohjasi heidät olohuoneeseen. Esiteltyään lelulaatikon mies poistui anteeksipyydellen takaisin makuuhuoneen suuntaan. Emmi oli oikeastaan vain tyytyväinen keskeytyksestä, koska tilanne oli alkanut jo tuntumaan niin absurdilta. Siinä hän seisoi keskellä olohuoneen lattiaa viihdytellen Markin lasta seinillä olevia kuvia osoitellen, koettaen muistella kuka kukin oli. Aivan kuin hän kuuluisi tänne, ihan niin kuin olisi maailman luonnollisin asia, että hän oli siinä - vaikka järki kehotti koko ajan ottamaan jalat alleen ja häipymään niin nopeasti kuin kintuistaan vain pääsisi. Nainen hymähti ajatuksilleen ja kutitti lasta, joka oli keksinyt uuden kivan leikin; hiuksista kiskomisen.

Emmi säpsähti, kun Mark alkoi puhumaan hänen selkänsä takana. Hitto, tuota miestä! Miten joku voikin liikkua noin hiljaa? Mies tiedusteli, että miten kiire hänellä oli ja lupasi soittaa taksin, jos nainen ei ehtisi odottaa muutamaa tuntia ennen kuin Mark olisi varmasti ajokunnossa ja voisi viedä hänet kotiin. Emmi vilkaisi miestä hieman epävarmana. Ei hänellä kyllä ollut mihinkään kiire, mutta toisaalta... Miten viisasta olisi jäädäkään?